|
Aino-Kaarina Mäkisalo
Bibliodraamakoulutus
Minustako bibliodraamaohjaaja?
"Hakeuduin bibliodraamakoulutukseen, koska olin saanut hyvän
kokemuksen bibliodraamasta muutamissa koulutustilanteissa ja toivoin,
että toiminnallisista menetelmistä olisi apua myös sielunhoitotilanteissa
sekä erilaisissa perhetyön koulutustilanteissa ja vertaistukiryhmien
ohjaamisessa.
Koulutus on antanut runsaasti eväitä ryhmän ohjaamiseen,
sielunhoitoon, saarnoihin, itsetuntemuksen oppimiseen. Tunnen, etten ole
ihan se sama Liisa, joka hakeutui bibliodraamakoulutukseen lähes
pari vuotta sitten."
Liisa Välilä
Perhetalon toiminnanohjaaja, pastori Ylöjärvi
"Kirkon nuorisotyönohjaajana ja lähetystyöntekijänä
tärkeimmät työvälineeni ovat olleet Raamattu ja oma
itseni. Myös ne kuluvat käytössä. Yhteisöllisyys
on haaste, jonka toivon kääntyvän voimavaraksi.
Bibliodraamaohjaajakoulutus on tarjonnut minulle mielekkään
ja virkistävän mahdollisuuden pakata tuoreita eväitä
reissuilla tyhjentyneeseen reppuuni. Olivatpa tulevat tehtäväni
sitten Suomessa tai ulkomailla, lasten, nuorten tai aikuisten parissa
koen saaneeni paljon jaettavaa sekä vihjeitä uuden löytämiseksi.
Sanasta on löytynyt elämää ja elämään
on löytynyt Sanaa. Tie on vasta alussa."
Katinka Käyhkö
Nuorisotyönohjaaja
Suomen Lähetyseura
"Toimin yhteistyössä pääasiassa sellaisten ihmisten
ja ryhmien kanssa, jotka eivät ole aktiiviseurakuntaväkeä.
Uskon saavani bibliodraamasta menetelmän, jonka välityksellä
voin yhdessä heidän kanssaan löytää voimaa antavia
kokemuksia ja tulkintoja Raamatun teksteistä"
Sinikka Leppihalme
Yhteiskuntatyön sihteeri
Järvenpää
" Hiljaisuuden retriitit ovat vakuuttaneet minut siitä, että
Raamattu itse ilman ihmisten selityksiä avaa itseään. Samalla
olen kokenut miten bibliodraamassa pienestä lähtökohdasta
avautuu huikaisevia näkymiä luomiseen, lunastukseen ja tulevaan.
Omat löytöni osallistuessani bibliodraamatyöskentelyyn
ovat avanneet ajatteluani, uskoani, elämääni ja suhdettani
Jumalaan niin, että olen vakuuttunut, että bibliodraamaa voidaan
käyttää sekä hengelliseen ohjauksen että sielunhoidon
välineenä.
Nuoret, vanhat ja lapset kaipaavat raamattuopetusta. Olen kyllästynyt
pitämään perinteisiä raamattupiirejä, koska ne
toistavat itseään ja ovat usein tietopainotteisia ja elämään
soveltaminen jää ohueksi. Bibliodraaman avulla myös Raamatun
maisemat ja eksegetiikka heräävät eloon. "
Ulla Säilä
Oppilaitospappi
Oulu
"Olen pohjakoulutukseltani kasvatustieteiden maisteri. Hakeutuessani
bibliodraamakoulutukseen olin opiskellut psyko-ja sosiodraamaa puolentoista
vuoden ajan. Tuo koulutus oli herättänyt halun työskennellä
yhä enemmän erilaisten ryhmien kanssa toiminnallisia menetelmiä
käyttäen. Bibliodraama tuntui antavan psyko- ja sosiodraaman
rinnalle olennaisen työtavan, sillä toimin aktiivisesti kirkon
aikuis- ja avioparityössä sekä raamattupiirien kanssa.
Koen, että bibliodraama avaa monenlaisia mahdollisuuksia tuoda Raamatun
tekstejä elävään kosketukseen ihmisten oman elämän
kanssa."
Katriina Lehti
KM. TRO-opiskelija
Tuusula
Katinka Käyhkö, Katriina Lehti, Ulla Säilä ja Liisa
Välilä valmistuvat toukokuussa 2006 biliodraamaohjaajiksi kuuden
muun kurssilaisen kanssa Kirkon koulutuskeskuksen kurssilta. Bibliodraamakoulutuksesta
on tullut merkittävä toiminnallisten ja eläytyvien menetelmien
koulutus seurakuntatyöhön ja erityisesti raamattutyöskentelyihin.
Lyhyesti
Seurakuntaopisto ja Kirkon Koulutuskeskus Järvenpäässä
järjestävät ja toteuttavat bibliodraamaohjaajien koulutuksen,
joka kestää kaksi vuotta. Koulutus jakaantuu kahteen osaan:
peruskurssiin, joka kestää 10 opintoviikkoa vuoden aikana ja
ohjaajakurssiin, joka myös kestää 10 opintoviikkoa ja yhden
vuoden. Syksyllä 2008 alkaa uusi peruskurssi, jolle on jo valittu
24 osanottajaa. Uusi ohjaajakurssi alkaa syksyllä 2009. Tällä
hetkellä kahden vuoden mittaisen bibliodraaman ohjaajakoulutuksen
on suorittanut lähes 150 henkilöä. Koulutusta on ollut
vuodesta 1992 lähtien.
Kenelle?
Bibliodraamakoulutus sopii monenlaisissa tehtävissä oleville
kirkon, seurakuntien ja kirkollisten järjestöjen palveluksessa
oleville henkilöille: papeille, lehtoreille, diakonian viranhaltijoille,
nuorisotyönohjaajille sekä koulujen uskonnonopettajille ja muille,
jotka voivat työssään hyödyntää bibliodraamaa.
Pääsyvaatimukset
Koulutukseen tulevalla on oltava joku edellä mainittu kirkollinen
koulutus tai muu sopivaksi katsottu koulutus. Ohjaajakurssille vaaditaan
lisäksi muille kuin kirkollisen alan koulutuksen saaneille yleisen
teologian approbatur, jonka voi suorittaa koulutuksen aikana.
Miten hakea koulutukseen ?
Peruskurssille seurakuntien palveluksessa olevat viranhaltijat voivat
ilmoittautua hiippakuntansa tuomiokapituliin koulutussuunnitelman teon
yhteydessä. Koulujen uskonnonopettajat, järjestöjen palveluksessa
olevat ja muut kiinnostuneet voivat ilmoittautua suoraan Seurakuntaopistoon
hakupäivään mennessä.
Ohjaajakurssille ovat oikeutettuja hakemaan ne jotka ovat suorittaneet
bibliodraaman peruskurssin tai heillä on vastaava koulutuskokemus.
Hakemukset lähetetään Seurakuntaopistoon. Hakijat voidaan
myös haastatella. Jos ilmoittautuneita on enemmän kuin kurssille
sopii, niin kiinnitetään myös huomiota siihen, miten hakijat
voivat käyttää bibliodraamaa työssään.
Tiedot kursseista ja hakumenettylystä saa tarkemmin osoitteesta:
www.seurakuntaopisto@fi ja kirsi.mattila@seurakuntaopisto.fi
Peruskurssi
Peruskurssin ensimmäisellä jaksolla kurssilaiset saavat kymmenen
päivän jäsenkokemuksen bibliodraamasta. Kurssin kouluttajat
ohjaavat bibliodraamaa viidessä kahden päivän seminaarissa.
Tavoitteena on, että kurssilaiset saavat mahdollisimman monipuolisen
kokemuksen bibliodraamasta. Teksteinä on mm. Vanhan Testamentin patriarkkakertomuksista
valittu teksti, psalmiteksti ja Uuden Testamentin maailmasta tekstejä
Jeesuksen opetuksista ja parantamiskertomuksista ja yksi teksti liittyen
pääsiäiskertomuksiin. Näin he saavat kokemuksen Raamatun
roolien ja oman sisäisen maailman roolien yhteydestä. Kouluttajat
käyttävät myös mahdollisimman erilaisia menetelmiä
bibliodraamatyöskentelyssä, mikä kehittää osanottajien
omaa ohjaajan roolia. Tärkeää on myös saada kokemus
ryhmän jäsenenä ryhmäprosessista ja oppia näkemään
omia toimintarooleja ja valintoja ryhmässä ja nähdä
ja hyväksyä erilaisuutta.
Peruskurssin toisella jaksolla, joka on myös viisi kahden päivän
seminaaria, aloitetaan ohjaajan roolin harjoittelu. Tavoitteena on, että
osanottaja saavuttaisi valmiuden ohjata lyhyitä 2-3 tunnin bibliodraamatyöskentelyjä.
Tätä varten opiskellaan bibliodraaman vaiheet, erilaisia toiminnallisia
menetelmiä, opitaan valitsemaan kohderyhmälle sopiva teksti
ja opiskellaan ryhmäprosessin perusasiat. Koska on kysymys toiminnallisiin
ja elämyksellisiin menetelmiin perustuvan työskentelyn opiskelusta,
niin oppiminen tapahtuu paljon oman harjoittelun kautta. Jokainen opiskelija
harjoittelee ohjausta ja saa siitä palautteen.
Oppimistapahtuma on myös itsetuntemuksen kasvua ja sitä kautta
toisten yksilöllisen kasvun hyväksymistä ryhmässä.
Peruskurssi on 15 opintopisteen arvoinen koulutus.
Päiväohjelma
Agricola kappeli on viileä ja hämärä. Alttarilla
palaa kaksi kynttilää. Syksyaamun valo kajastuu kapean ja korkean
ikkunan edessä olevan kuvakudoksen läpi kuin toivon merkkinä
valosta. Lattialla on vihreä poimutettu liina, jonka päälle
on aseteltu syksyn tuotteita, mm. peruna, omenoita, sipuli, pihlajanmarjaterttu,
kuivahtanut kukka pihanurmelta, myöhäinen kukkija ja ruusunmarjan
kiulukka. Istumme puolikaaressa alttarin edessä. Laulamme tutun Taizee
laulun, luemme viikon psalmin vuorolukuna ja pysähdymme katsomaan
yksinäistä perunaa, joka näyttää eksyneeltä
kauniissa kappelissa.
"Mikä näistä syksyin luonnon tuotteista puhuttelee
sinua erityisesti tänä aamuna?, kysyy toinen ohjaajista. Valitsemme
oman hedelmän, kukan tai varvun ja kerromme lyhyesti valintamme perusteista.
Jokainen koulutusjakso alkaa Kappelissa hartaushetkellä. Seuraamme
kirkkovuotta ja vuodenaikojen kiertoa. Jokaisessa hartaudessa on joku
"bibliodraamallinen" elementti mukana. Joskus liikumme laulaen,
joskus syyttämme kynttilän tai kuljemme alttarin edessä
olevassa tilassa ja tervehdimme toisiamme.
Ensimmäinen koulutuspäivä on pitkä, klo 20 asti. Työskentelyjaksot
keskeyttää lounas, päiväkahvi ja illallinen. Toisena
päivänä päätämme klo 16. Kun työskentelemme
toiminnallisesti ja eläytyen - opetus ja luennot solahtavat harjoitusten
väliin - niin aika menee nopeasti. Kahdesta päivästä
muodostuu tiivis saareke muun arjen keskelle.
Ohjaajakurssi
Ohjaajakurssin tavoitteena on että, osanottajat oppivat ohjaamaan
sekä lyhyitä työskentelyjaksoja että useamman päivän
mittaisia työpajoja ja käyttämään bibliodraamaa
monipuolisesti omassa työssään.
Osanottajat ohjaavat koulutuksen aikana useita suunnittelemiaan bibliodraamatyöskentelyjä
ja saavat niistä tarkan palautteen. Ohjaajan roolia vahvistetaan
niin, että osanottajat kiinnittävät erityistä huomiota
niihin ohjaajan osarooleihin, joita on tärkeää kehittää.
He oppivat katsomaan ryhmäprosessia ohjaajan näkökulmasta,
oppivat perusasiat rooliteoriasta ja roolin käytöstä ryhmässä.
Koulutuksen aikana he saavat erityisopetusta kuvan ja maalauksen käytöstä
bibliodraamassa, keho- ja äänityöskentelystä ja eksegetiikan
osuudesta työskentelyssä.
Koulutukseen kuuluu yksi neljän päivän jakso, jonka aikana
opiskellaan Peter Pitzelen kehittämää suurryhmämetodia.
Pitzelen menetelmä on osoittautunut erittäin sopivaksi seurakuntatyön
erilaisiin tilanteisiin. Sitä voidaan soveltaa myös saarnaamiseen.
Ohjaajakurssiin kuuluu kahden päivän koulutusjaksojen lisäksi
työskentelyä vertais- ja työnohjausryhmissä väliaikoina.
Osanottajat ohjaavat myös omissa viitekehyksissään bibliodramaryhmää
ja tekevät ohjaustyöstä kirjallisen raportin.
Läpi koulutuksen kulkee punaisena lankana oman persoonallisen kasvun
seuraaminen, myös ohjaajan roolissa.
Ohjaajakurssi on 20 opintopisteen arvoinen koulutus.
Kouluttajien esittely
Kouluttajina toimivat tällä hetkellä bibliodraamaohjaajat,
TM, aikuistyön pastori Aino-Kaarina Mäkisalo ja TM, seurakuntapastori
Eva-Lisa Lindström. He ovat kouluttaneet yhdessä vuodesta
2006 alkaen.
Aino-Kaarina Mäkisalo toimi kouluttajana vuodesta 1999 lähtien
Matti-Pekka Virtaniemen kanssa. Mäkisalo on lausuntataitelija draamaohjaaja.
Hän on ohjannut 1980-luvulta saakka lasten-, nuoren ja aikuisten
teatteriryhmiä. Bibiliodraamaohjaajana hän toiminut 1980-luvun
lopusta saakka. Hän vieraili kansainvälisissä bibliodraamakonferensseissa
Saksassa ohjaajana kymmenen vuoden ajan..
Eva-Lisa Lindström on sekä psykodraama- että työnohjaaja
ja on ohjannut bibliodraamaa lähes kahdenkymmenen vuoden ajan omassa
seurakuntatyössään ja mm. kuntoutusryhmissä ja koulutustilanteissa.
Historiaa
Suomalaisen bibliodraaman äiti Sirkku Aitolehti aloitti 1988 syksyllä
bibliodraamaohjaajien kaksivuotisen koulutuksen. Aluksi koulutus toteutui
hänen perustamansa Myytti Oy -yrityksen kautta. Koulutus siirtyi
Kirkon koulutuskeskuksen koulutustarjontaan vuonna 1993. Ratkaisu on ainutlaatuinen.
Toisena kouluttaja toimi TL., Kirkon koulutuskeskuksen kouluttaja Matti-Pekka
Virtaniemi. Hän toimi bibliodraaman perus-ja ohjaajakurssien opettajana
vuodesta 1993 vuoteen 2006.
Peruskursseilla vuosina 2003 -2004 ovat toimineet myös opettajina
bibliodraamaohjaajat TM Hannu Pöntinen ja TM Minna Salmi.
Tulevaisuus
Bibliodraama näyttää muodostuneen Suomen kirkossa ja seurakunnissa
kestotuotteeksi, se ei ole osoittautunut ohimeneväksi muoti-ilmiöksi.
Tällä hetkellä koulutuksessa on maksimisuuruinen 23 hengen
ryhmä ja syksyllä 2008 alkavaan uudelle peruskurssille on tulijoita
enemmän kuin voidaan ottaa. Bibliodraamaohjaajakoulutuksen on koettu
antavan paljon eväitä omaan henkilökohtaiseen kasvuun työntekijänä.
Jotkut osanottajat ovat sanoittaneet, että suhde kaikkeen seurakuntatyöhön
muuttui koulutuksen aikana. Bibliodraama toteutuu edelleen suurimmaksi
osaksi seurakuntatyön osana. Keväällä 2008 on valmistumassa
myös neljä bibliodraamaohjaajaa, jotka eivät ole peruskoulutukseltaan
kirkon työntekijöitä. Samoin tulevalle kurssille on tulossa
yliopistojen opettajia. Bibliodraama on pienin askelin leviämässä
myös seurakuntatyön ulkopuolelle.
Suomen Bibliodraama yhdistys perustettiin vuonna 2004. Yhdistyksen eräs
tarkoitus on huolehtia siitä, että ohjaajakoulutus toteutuu
ja jatkuu Suomessa.
Miksi minä ohjaajaksi?
Pastori Pirkko Seitsonen valmistuu toukokuussa 2005 bibliodraamaohjaajaksi.
Hän kertoo, miten häneen tarttui halu lähteä koulutukseen:
"Tietämättä kovinkaan tarkasti, mitä bibliodraama
on, päätin kymmenisen vuotta sitten lähteä mukaan
erääseen alkavaan bibliodraamaryhmään. Tiesin vain
sen, että ryhmä työskentelee Raamatun kanssa ja toivoin
löytäväni uuden tavan lähestyä tekstejä
- tavan, jossa olisi tilaa omille kysymyksille ja omalle kokemukselle.
Vaikutuin jo ensimmäisestä kerrasta. Yhdessä ryhmän
kanssa koin merkityksellisiä löytöjä tutuista tutuimpienkin
raamatuntekstein äärellä.
Ohjaajakoulutukseen lähtemisen syy on halu seurakuntatyössä
auttaa ihmisiä saman riemastuttavan kokemuksen äärelle
ja rakastumaan Raamattuun uudelleen. "
Pirkko Seitsonen
Pastori
Vuosaari, Helsinki
|