Tätä on bibliodraama Näin pääset mukaan Bibliodraamayhdistys Hallitus Ohjaajat

 

Bibliodraama

Bibliodraama on tapa tutkia Raamattua ryhmässä toiminnallisia menetelmiä apuna käyttäen. Raamatun monet tututkin kertomukset saavat uutta sisältöä, kun lukemisen lisäksi piirretään, maalataan, eläydytään, liikutaan, tanssitaan yms. Bibliodraamassa ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa lähestyä Raamatun tekstiä, vaan kaikki inhimilliset ilmaisun keinot ovat sallittuja. Ryhmän ohjaajana toimii aina koulutuksen saanut bibliodraamaohjaaja. Osallistujalla sen sijaan ei tarvitse olla minkäänlaisia etukäteistietoja tai taitoja. Jokainen voi osallistua bibliodraamaan sellaisena kuin on. Ainut ehto on, että ryhmään ei voi tulla kesken matkaa eikä siitä saa mielellään poistua ennen yhteistä lopetusta.

Sanasta draama tulee ehkä ensimmäiseksi mieleen näytteleminen, mutta siitä ei ole kysymys. Bibliodraama on eläytymistä Raamatun maailmaan ja siellä vastaan tuleviin ihmisiin. Tässä mielessä se on eräänlainen aikamatka aikaan, josta kulloinkin käsiteltävä teksti kertoo. Tavoitteena on saada aikaan vuorovaikutteinen tapahtuma Raamatun tekstin, bibliodraamaan osallistujan ja koko ryhmän kesken.

Ohjaajan koulutuksellisesta taustasta ja suuntautumisesta riippuen bibliodraamassa hyödynnetään psyko-ja sosiodraaman, hahmoterapian, kehotyöskentelyn, tarinateatterin ja/tai teatterin keinoja. Jos bibliodraamaohjaajalla on teologin koulutus ja hän on perehtynyt raamatuntutkimukseen (=eksegetiikkaan), niin bibliodraamassa voidaan hyödyntää myös tutkimuksen avaamia näköaloja Raamattuun. Ryhmän tarpeista ja ohjaajasta riippuen bibliodraamaprosessissa saattaa painottua omaan henkiseen kasvuun liittyvät prosessit, hengellinen ohjaus, terapia, uskontojen kulttuurinen tarkastelu, työnohjaus tai uskonnonpedagogiikka.

Bibliodraamaprosessit voivat olla eri pituisia. Lyhyimmillään se kestää 10 - 20 minuuttia. Parhaimmillaan istunnon kesto on 2 - 3 tuntia, jolloin jo ehditään käydä läpi yksi kokonaisuus. Kun tällaisia kokoontumisia on säännöllisin väliajoin (5 - 6 kertaa), niin silloin on kyseessä jo hyvin syvällekäyvä prosessi. Bibliodraama sopii erinomaisesta myös viikonlopun tai kokonaisen viikon kestävän leirin ainoaksi ohjelmaksi.

Bibliodraamaryhmän koko on parhaimmillaan silloin, kun ryhmässä on 10 - 16 ihmistä. Tällaisessa ryhmässä on mahdollista saavuttaa työskentelyn mahdollistava luottamuksellinen ilmapiiri. Mitä suurempi on ryhmä, sitä rajatumpia ovat käytettävät menetelmät. Isoissa ryhmissä työskentelyn kesto on yleensä lyhyt (alle puoli tuntia).

Lue lisää...Minustako ohjaaja?