Julkaistu Vartijassa 4/04
Bibliodraaman tekeminen Matteuksen evankeliumin tekstistä, joka kuvaa viimeistä tuomiota (”Vuohet ja lampaat”, Matt 25:31-46) oli kiehtova haaste. Omassa mielessäni tekstistä nousi erityisesti esiin kolme ongelmaa ”työpajaan” tuotavaksi:
- Kysymys, keitä on tarkoitettu niillä ”vähimmillä veljillä”, joiden auttaminen tai auttamatta jättäminen tekstin mukaan ratkaisee ihmisen ikuisen kohtalon.
- Matteuksen evankeliumin pelastuskäsitys (”tekojen perusteella”), joka poikkeaa Paavalin ja varsinkin luterilaisen teologian perusnäkemyksestä.
- Ihmiskunnan jyrkkä kahtiajako siunattuihin ja kirottuihin ja kirottujen kohtalo ikuisessa piinassa; helvetin ja helvetillä uhkaamisen vaikutushistoria.
Sisällöllisten kysymysten lisäksi oman haasteensa muodosti draamatyöskentelyn menetelmä. Aino-Kaarina Mäkisalon kanssa olemme vuosien varrella pyrkineet niveltämään evankeliumin syntyyn ja taustaan liittyvät kysymykset itse draamaan (sen sijaan, että niitä käsiteltäisiin luentomaisesti). Käytännössä tämä on merkinnyt evankeliumin laatijan (”evankelistan”) ottamista mukaan draaman henkilöksi.
”Vuohet ja lampaat” -draamaa ideoidessamme syntyi ajatus, että rakennamme Matteuksen seurakunnan, joka keskustelee Matteuksen valmisteilla olevaa evankeliumiaan varten laatimasta tekstiluonnoksesta siis tekstistä Matt 25:31-46. Seurakunta sijoitettiin Syyrian Antiokiaan (tutkijoiden suosima arvaus kirjan syntypaikasta). Olennaisempi kysymys oli seurakunnan koostumus. Evankeliumin antamien viitteiden perusteella nimettiin joukko ryhmiä, joista osanottajat saivat valita sen, johon tässä työskentelyssä halusivat kuulua. Luonnollisesti osanottajat tulkitsivat ”antiokialaisia” roolihahmojaan paljolti sen kokemuksen valossa, mikä heillä on omasta kirkostaan nykypäivänä. Tämä kahden tason yhteenkietoutuminen, jota voidaan jälkikeskusteluissa analysoida, on yksi niistä asioista, jotka tekevät bibliodraamasta kiehtovan ja hermeneuttisesti haastavan työmuodon.
Ryhmiä ”Matteuksen seurakunnassa”
Evankeliumista voi päätellä, että Matteuksen näköpiirissä oli monenlaisia kristittyjä, joiden kesken vallitsi jännitteitä. Seuraava luettelo on peräisin alustavasta suunnitelmasta. Itse draamassa ryhmiä ei varmaan ollut ihan näin monia; en kuitenkaan enää tarkkaan muista, mitä niistä jäi pois. Ryhmät ovat osaksi päällekkäisiä; esimerkiksi konservatiiviset lainopettajat sopivat hyvin olemaan samalla niitä, joiden lähetysnäky rajoittui Israeliin.
Konservatiivisia lainopettajia
Laista ei häviä pieninkään piirto…Sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. (5:18-19)
Valikoivia lainopettajia (”paavalilaisia” kristittyjä, osaksi syntyperäisiä ”pakanoita”)
Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. (5:19)
(Matteus itse rakentaa siltaa: Jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa, 13:52 )
Juutalaiskristittyjä, joiden lähetysnäky rajoittuu Israeliin
Älkää menkö vierasheimoisten keskuuteen älkääkä mihinkään Samarian kaupunkiin. Sen sijaan menkää Israelin kansan eksyneiden lampaiden luo ja julistakaa… (10:5-6)
Pakanalähetyksen haasteen vastaanottaneita
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni… (28:19)
Kiertäviä saarnaajia
Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan minut… ja sen joka on minut lähettänyt. (10:40).
Kiertäviä karismaatikkoja, ”susia lammasten vaatteissa”
Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Hedelmistä te heidät tunnette… Ei jokainen, joka sanoo minulle ”Herra, Herra”, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: ”Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me… teimme monia voimatekoja. Mutta silloin he saavat vastauksen: ”En tunne teitä. menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!” (7:15-23, vrt. 24:11-12 )
Tavallisia seurakuntalaisia: vähäuskoisia, tyhmiä morsiusneitoja, laiskoja palvelijoita…
Miksi te noin pelkäätte, vähäuskoiset? (8:26, vrt. 6:30, 14:31, 16:8)
Tyhmien morsiusneitojen lampuista puuttui öljy. Kun he tulivat myöhässä häihin ja sanoivat, ”Herra, avaa meille!”, tämä vastasi: ”Totisesti, minä en tunne teitä.” (25:1-13)
Palvelija, joka oli saanut yhden talentin, kaivoi sen peloissaan maahan, vaikka se olisi pitänyt antaa kasvamaan korkoa. Hänet heitettiin ulos pimeyteen, missä itketään ja kiristellään hampaita. (25:14-30)
Syntisiä veljiä ja heidän ojentajiaan
Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken…Ellei hän sinua kuule, ota mukaasi kaksi muuta… Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Jos ei hän tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. (18:15-18)
Kuinka monta kertaa minun on annettava veljelleni anteeksi? …Eikö sinun olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua? (18:23-35 )
Raatajia ja viime hetken käännynnäisiä
Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantanet päivän kuorman ja helteen. (20:1-16)
”Vähäisiä”
Jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, hänelle olisi parempi että hänen kaulansa pantaisiin myllynkivi… (18:6, vrt. 18:10, 18:14).
Lisäksi draaman dynamiikan kannalta oli olennaista ottaa mukaan edustajia juutalaisesta synagogasta ”kadun toiselta puolen”.
Draamatilanne rakennettiin sen perustellun olettamuksen pohjalle, että Matteuksen seurakunnan juuret ovat synagogassa, josta se kuitenkin on jo ajautunut erilleen (tai ajettu ulos). Poleemisessa suhteessa vanhaan yhteisöön on surutyön makua. Seuraavassa viitteitä suhteiden tulehtuneisuudesta.
Matteus ja juutalaisuus
Seurakunta on jo irtautunut ”normaalista” juutalaisuudesta
Jeesus opetti heidän synagogissaan (4:23, 9:35; nykyinen Kirkkoraamattu kadottaa tärkeän vivahteen; vrt. 12:9, 13:54).
He ruoskivat teitä synagogissaan (10:17).
Läheisyyttä ja polemiikkia
Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niinkuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan… (23:2-3)
Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Kun saatte käännynnäisen, teette hänestä helvetin oman, pahemman kuin itse olette… te sokeat oppaat!… (23:13-36)
Uusi Jumalan kansa on syrjäyttänyt vanhan
Niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. (8:11-12)
Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä. (21:43)
Israel saa/on saanut itse pyytämänsä rangaistuksen
Koko kansa lausui: ”Hänen verensä saa tulla meidän ja meidän lastemme päälle!” (27:25)
Miten ihminen pelastuu?
Luterilaisessa ympäristössä syntyy vahva jännite siitä, että tekstissä ei puhutakaan mitään uskosta pelastumisen edellytyksenä. Kaikki paino on sen sijaan teoilla tai tekemättä jättämisillä.
Erilaisten seurakuntalaisten (ja juutalaisten ”vierailijoiden”) ryhmät pantiin siis ottamaan kantaa tekstiin, jonka ”Matteus” heille esitti: kuvaus ”vuohista ja lampaista” viimeisellä tuomiolla. Luterilaisessa ympäristössä syntyy vahva jännite siitä, että tekstissä ei puhutakaan mitään uskosta pelastumisen edellytyksenä. Kaikki paino on sen sijaan teoilla tai tekemättä jättämisillä. Ja tekojen ratkaisevan merkityksen painotus kulkee läpi koko evankeliumin.
Suuremman vanhurskauden vaatimus
Ellette noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan. (5:20)
Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niinkuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan… (23:2-3)
Tuomio tekojen mukaan
Ei jokainen, joka sanoo minulle ”Herra, Herra”, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: ”Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me… teimme monia voimatekoja. Mutta silloin he saavat vastauksen: ”En tunne teitä. menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!” (7:21-23)
Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan. (16:27)
”Vähimmät veljet” (ja sisaret)
Useimmille raamatunlukijoille on yllätys, että kysymys tekstin keskipisteessä olevien ”vähimpien veljien” identiteetistä on tulkinnallinen ongelma. Nykylukija ajatellee kuin luonnostaan kaikkia maailman köyhiä ja kärsiviä. Tämä ”universalistinen” näkemys on kuitenkin varsin uusi tulkinta, lähinnä 1800-luvulla syntynyt. Perinteinen tulkinta kirkossa on lähes nykyaikaan asti ollut, että vähäiset veljet ovat kristittyjä, jotka missiotaan suorittaessaan joutuvat vaikeisiin oloihin. Tämän ”partikularistisen” tulkinnan kiinnekohtana ovat Jeesuksen sanat hänen lähettäessään oppilaitaan saarnamatkalle:
Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan minut… joka antaa yhdellekin näistä vähäisistä maljallisen raikasta vettä siksi, että tämä on opetuslapsi … ei jää palkkaansa vaille. (10:40-42)
Tulkintojen ero on merkittävä. Monen mielestä teksti menettää paljon arvostaan, jos se puhuukin vain kristiveljille ja -sisarille osoitetusta rakkaudesta. Kummallekin tulkinnalle on perusteita, eikä draamassa tarvitse tai voikaan ottaa varmaa kantaa. Petri Luomanen arvioi Matteuksen pelastuskäsitystä koskeneessa väitöskirjassaan, että Matteuksen käyttämässä perimätiedossa vähimmät veljet on luultavasti ymmärretty partikularistisesti kristityiksi; sen sijaan evankelista itse on todennäköisemmin edustanut universalistista kantaa. Tämä on hyvin mahdollista.
Ikuinen rangaistus
Tekstissä on selkeästi kaksi polttopistettä: toisaalta kärsivä lähimmäinen (kuka hän onkin), toisaalta ihmisten erilaiset ikuiset kohtalot. Ainakin nykyajan kynnykselle asti jälkimmäinen puoli on vaikuttanut ihmisten mieliin syvemmin. Etenkin ajatuksella kirottujen ikuisesta rangaistuksesta on ollut todella vahva vaikutushistoria kristikunnassa. Vanhat kirkkomaalaukset Minna Salmi kuvaa kirjoituksessaan yhtä sellaista ja vanha kirkkomusiikki (”vihan päivä kauhistava”) ovat kouriintuntuvia esimerkkejä. Roomalais-katolisen dogmaatikon Herbert Vorgrimlerin ”helvetin historia” (Geschichte der Hölle, 1993) on lohdutonta luettavaa. Voi kysyä (vastausta en tiedä) joidenkin aatehistorioitsijoiden tavoin, onko kristinusko historiansa varrella synnyttänyt enemmän pelkoa ja kauhua kuin antanut toivoa. Epäilemättä molemmat puolet ovat olleet (ja ovat) todellisuutta.
Myös ikuisen rangaistuksen uhka on läpi koko evankeliumin kulkeva teema:
Joka sanoo veljelleen ”sinä hullu!” on ansainnut helvetin tulen. (5:22)
Jos oikea silmäsi/kätesi viettelee sinua, repäise/hakkaa se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi että menetät vain yhden jäsenen kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin. (5:29-30, 18:8-9)
Ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. (8:12)
Älkää pelätkö niitä jotka tappavat ruumiin… Pelätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. (10:28)
Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka viettelevät pahaan ja harjoittavat vääryyttä. Enkelit heittävät heidät tuliseen pätsiin, ja siellä itketään ja kiristellään hampaita. Mutta vanhurskaat loistavat silloin Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko. (13:40-42, vrt. 13:49-50)
Kuningas sanoi: Sitokaa hänet [mies jolla ei ollut häävaatteita] ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja. (22:13-14)
Päivänä, jota kelvoton palvelija ei tiedä, hänen herransa tulee, hakkaa hänet kappaleiksi ja tuomitsee hänet samaan paikkaan jossa teeskentelijät ovat. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. (24:50-51, vrt. 25.30)
Helvetti on olennainen teema sekä vaikutushistorian että Uuden testamentin kannalta. Päätin tuoda myös vaikutushistorian draamaamme kohtaan, jossa työstettiin ihmisten kokemuksia helvetillä uhkaamisesta konkreettisen henkilön muodossa. Tällaiseksi tarjoutui Uppsalan yliopiston filosofian professori Ingemar Hedenius, joka 1972 julkaisi kirjan Helvetesläran. Hurskaan kodin poika, josta kehittyi tiukka kirkkokriitikko, kertoo lapsuuden kotihartauksissa raamatunlukua kuunnellessaan ajatelleensa: me kaikki joudumme helvettiin. Eihän hänen perheensä antanut ympäristön kerjäläisille mitään. Maallistunut ihminenkään ei välttämättä pääse eroon lapsuuden uskonnollisista ahdistuksista. Hedenius kertoo ateistiystävästään, joka depressiokauden tullessa uskoi olevansa Jumalan helvettiin hylkäämä, vaikka ei normaalisti uskonut sen enempää helvettiin kuin Jumalaankaan. ”On helvetinpelkoa, joka perustuu siihen, että muuten normaalit ihmiset ottavat Jeesuksen vakavasti.”
Hedenius suomii ankarasti evankeliumeissa kuvatun kahtiajaon musta-valkoisuutta ja helvetin rangaistuksen julmuutta, joka ei useimmiten ole missään kohtuullisessa suhteessa itse rikkomuksiin. Papistolle hän suosittelee avointa helvettiajatuksen hylkäämistä. Papit ovat kyllä paljolti siitä lipsuneetkin, mutta vain epämääräisesti, hiljaisuudessa. Tulkintojen lientyminen ei kuitenkaan auta tavallista kirkkokansaa, varsinkaan kun helvetin liekit edelleen loimuavat kaikessa kaameudessaan lukuisissa kirkossa luetuissa teksteissä.
Professori Hedenius suomii ankarasti evankeliumeissa kuvatun kahtiajaon musta-valkoisuutta ja helvetin rangaistuksen julmuutta, joka ei useimmiten ole missään kohtuullisessa suhteessa itse rikkomuksiin. Papistolle hän suosittelee avointa helvettiajatuksen hylkäämistä.
Hedenius käyttää kovempaa kieltä, mutta lähtökohdissaan samankaltaista arvostelua on kristikunnassa esiintynyt jo varhaisista ajoista. Tunnettua on Origeneen kritiikki, johon kytkeytyi ajatus kaiken ennalleen saattamisesta (joka puolestaan liittyi eräisiin Paavalin ajatuskulkuihin; Paavali ei puhu mitään ikuisesta helvetistä, vaikka Kirkkoraamatun käännös paikoitellen alkutekstiä ylitulkiten panee hänet puhumaan ”kadotuksesta”). Myös katolisen kiirastuliopin voi nähdä pyrkimyksenä tehdä helvettiopista moraalisempi ja inhimillisempi. Se antaa, kuten Origeneen teoriakin, helvetille ajallisesti rajoitetun ja pohjimmaltaan myönteisen parantavan ja puhdistavan tehtävän.
Tällaisin eväin lähdin omalta osaltani jännittämään, millaista draamaa ”vuohista ja lampaista” syntyisi.