Olen ollut pitkään Suomen bibliodraamayhdistyksen aktiivinen jäsen. Sairastuin ja jouduin jäämään eläkkeelle. Uusi elämäntilanne on kriisi, jossa kaikki muuttuu epävarmaksi. Rahaa alkaa ajatella ihan toisella tavalla, kun tulot laskevat, onko varaa matkustella. Uudessa tilanteessa jouduin väistämättä miettimään, voinko matkustaa, jos tarvitsen lääkinnällistä apua yllättäviin vaivoihin, joita välillä tulee, kirjoittaan Anne Blomqvist
Anne Blomqvist
Minulle ehdotettiin lähtemisistä Ruotsiin Erasmus+ -liikkuvuudella, jossa opintomatkaan voi lähteä heikommassa terveydellisessä tilanteessa oleva henkilö, kun avustajana on toinen lähtijä. Hain avustajaa ja sellainen myönnettiin. Opintomatkamme suuntautui Hööriin Etelä-Ruotsissa. Siellä järjestettiin perinteinen eurooppalaisten bibliodraamaohjaajien vuosittainen viiden päivän työpaja. Tapahtuma oli 12.–16. elokuuta 2025.
Yhteistä matkaa
Ennen matkaa minun piti varmistaa majoituksesta, että on oma kylpyhuone käytössä. Selvitin myös välimatkan lähimpään sairaalaan. Myös toinen suomalainen lähti opintomatkalle avustettavana. Päätimme tehdä vihreän liikkuvuuden, jossa matkat suoritetaan maalla ja merellä, ei lentämällä. Lähdimme kaksi päivää ennen tapahtumaa autolautalla Turusta Tukholmaan. Avustajani piti olla edustamassa Suomen yhdistystä päivää ennen tapahtumaa kansainvälisen työryhmän kokouksessa. Me neljä matkustimme avustajani autolla. Se tuntui turvalliselta, koska hän voi tarvittaessa viedä minut lääkäriin. Mitään huolestuttavaa ei matkan aikana kuitenkaan tapahtunut.
Automatkalla meillä oli aikaa pysähtyä katselemaan vähäksi aikaa Jönköpingin kaupunkia ja muutamaa paikkakuntaa, joissa kävimme syömässä. Muut kävivät kastautumassa Ruotsin Vättern-järvessä. Paluumatkalla vierailimme Grännan pikkukaupungissa, joka on kuuluisa piparminttutangoista. Kaikkiin mahdollisiin tarjottaviin herkkuihin on siellä yhdistetty piparminttua.
Kurssilla muiden mukana
Paikan päällä yhteisten luentojen lisäksi oli viisi eri ryhmää, jotka kokoontuivat neljänä päivänä tekemään bibliodraamaharjoituksia kahden ohjaajan johdettavana. Kaikkiin ohjelmiin kuului kiinteäsi toiminnallisesti toteutettuja osia bibliodraaman metodien mukaisesti. Meillä tuli olla mukana jokin metrin pituinen nauha ja ripustimme ne verhoksi ulkona telineeseen. Nauhat kuvasivat rauhaa, jossa eri kansallisuudet ja erilaiset ihmiset elävät. Toinen ohjaajista oli hyvin lempeä minua kohtaan, ja sanoi, jos olen väsynyt, voin mennä lepäämään. Se oli merkityksellistä, että minulla oli näin lupa olla poissa, jos tilanne vaatisi. Pystyin olemaan mukana kuitenkin kaikissa tapaamisissa.
Yhtenä iltana yhteisessä iltaohjelmassa käsiteltiin sodan ja rauhan teemoja. Ruotsalainen toimittaja puhui Suomen talvi- ja jatkosodasta. Itse pidän sotaa meidän sotana, koska se heitteli kaikkia isovanhempia paikasta toiseen ja vaikutti loppuelämän suuntaan ja suunnitelmien kariutumiseen. Luento ja toiminnallinen työskentely syrjityn ja syrjivän osassa herätti minussa voimakkaita tunteita. Voiko ruotsalainen puhua meidän suomalaisten sodasta, joka oli osa meidän sukulaistemme tarinaa ja kohtaloihimme syvät jäljet jättänyt tragedia? Huomasin, että tarvitaan kunnioitusta niitä kohtaan, jotka puhuvat meidän sotakokemuksestamme. Ulkopuolinen ei voi kokea ja ymmärtää tapahtumaa autenttisesti, mutta yritys ymmärtää ja todistaa siitä, mitä toiselle kansalle on tapahtunut, on myötäelämistä.
Käsittelimme viikolla Raamatun kertomusta, jossa erilleen joutuneet veljekset Esau ja Jaakob ovat olleet pitkään riidoissa. Sitten he perheineen ja palvelusväkensä kanssa tapaavat toisensa. Matkaan kuului Jaakobin uni ja paini yöllä tuntemattoman miehen, Jumalan kanssa. Työpajassamme liikuimme ilmaisten erilaisia tunteita ja mielikuvia, piirsimme, simuloimme Raamatun kertomusta ja jaoimme kokemuksiamme ja tulkintojamme. Yksi harjoituksista jäi erityisesti mieleen. Meidät jaettiin pienempiin ryhmiin, joissa meidän piti koetella toistemme voimia tarttumalla vaakatasossa olevaan keppiin, ja koetimme vetää toista enemmän omalle puolelle. Ensin päätin jäädä sivuun, mutta sitten kun näin toisten kamppailun, tahdoin itsekin kokeilla. Huomasin, kuinka paljon voimaa minulla oli, olinkin muiden kanssa tasaväkinen.
Etsin ja löydän
Ensimmäisenä iltana saimme lahjaksi Lönnebon rukoushelmet. Kauniimmat kuin ne, jotka minulla oli mukana. Ruotsin luterilaisen kirkon piispa Martin Lönnebo on antanut meille suomalaisille luterilaisuudelle lahjan: rukoushelmistä tehty rannekoru tai taskussa kulkeva rukouskirja. Rukoushelmien edustamista kristillisistä aiheista voi ammentaa loputtomiin.
Metsään oli tehty rukoushelmipolku, jossa rasteilla oli johonkiin helmeen liittyvä mietiskelytehtävä. Kännykkä soi ja ystäväni soitti Helsingistä. Keskustelun aikana kävelin ja lopulta eksyin helmipolulta. Jouduin kysymään metsän reunalla olevalta naiselta, mihin suuntaan lähteä takaisin. Sain hyvää palautetta siitä, että suomenkielisenä osaan puhua ruotsin kieltä. Vaikka tapahtumassa oli ihmisiä eri maista, välillä minua nauratti, kun huomasin puhuvani sekaisin englantia ja ruotsia.
Helmipolku alkoi ja päättyi kultaisen helmen rastilla. Kultainen helmi muistuttaa meitä siitä, että joku kävelee aina meidän kanssamme ja varjelee meitä. Tämä Kristuksen helmien alku ja loppu on lähtökohta ja määränpää.
Anne Blomqvist
Jännitän tilanteita, joiden takia lääkärit ovat kehottaneet hakeutumista sairaalaan. Mahdollisuus lähteä matkaan avustajan kanssa toi turvallisuuden tunnetta. En olisi jäänyt sairauteni kanssa yksin, jos olisi tapahtunut jotain sellaista, mistä en yksin selviäisi.
Matka antoi paljon iloa ja aineksia erilaisiin vapaaehtoistehtäviin ja tavalliseen arkeen. Yhteys toisten kanssa ja myötäelämisen kokemus antaa kannustusta yhteyden luomiseen oman elämän ihmissuhteissa ja kohtaamisissa.
Likeme(0)